Kuuntelin Skrjabinia, symbolistia musiikissa (Vers la flamme, op.72). Hänen teoksensa tuntuvat kaikki kumpuavan yhdestä isosta lauseesta tai väripaletista, ne ovat muovailtuja samasta hyperaistillisesta runomateriasta. Skrjabin on värejä - violettia, purppuraa, siniharmaata, kullankeltaista. Skrjabin on liikettä – vaipumista, kohoilua, lipumista, ojentumista, pyörteilyä – liikettä spiraalissa, liikettä konstellaatiossa, edestakaista ja siksakkaavaa, kehämäistä liikettä kudelmassa. Skrjabin vaihtelee pöpperöisestä, staattisesta okkultistisuudesta kolossaaliseen tunneräjähtävyyteen. Tunteesta tulee jonkinlaista antimateriaa, auringonpimennys, kaikelle vilpittömälle, kirkkaalle ja ihmismäiselle vierasta, ja tunteet muuttuvat nimettömiksi, antiluonnollisiksi ja holistisiksi. Kukkien ja mineraalien kieltä, elottoman luonnon äärimmäisessä, värähtelevässä elollisuudessa sykkivää kieltä.
Ajattelen sairautta. Tämän musiikin kuunteleminen syöksee kokijan patologiseen tilaan, jossa sielu tempoilee huumaantuneena musiikin mukana. Musiikkiin alkaa suhtautua kuin lääkeaineena, puoliksi myrkyllisenä kallisarvoisena esanssina, niin, huumeena: se vetoaa suoraan kehoon, mutta ei pintaan, ei ihoon tai aisteihin, se on aistillisuudessaan YLIaistillista, se valuu suoraan mikromaailmaan, soluihin ja molekyyleihin; tämä on musiikkia, jota ei tunneta sydämellä eikä iholla vaan suoraan veressä, se pusertuu ruumiin atomeihin. Murtautuessaan kuulijan sisään kemiallisella vääjäämättömyydellä tämä musiikki on tosiaan transsendenttia, ylimateriaalista – venyttäessään materian, molekyylit, yhä läpinäkyvämmiksi ja tunkeutumalla niihin lähes sopimattomalla ekstaattisuudella – Prometheuksen sopimattomuudella. Skrjabinin tunneherkkyyteen ei osaa reagoida tai suhtautua – hänen musiikkinsa suistaa neuroottiseen tilaan, jota kuvastaa jonkinlainen tietoisuuden täydellinen lamaantuminen, kauhu ja hurmio, halu paeta, täydellinen riippuvuus. Tekisi mieli sanoa jopa, että S. vetoaa suoraan piilotajuntaan. Tätä musiikkia elää pelkillä soluillaan, sitä ei voi verbalisoida.
Suosittelen: Andrei Korobeinikov, Scriabine, Mirare/Harmonia Mundi 2008
Alexander Skrjabin, pianosonaatti nro 7 "Messe blanche" / Korobeinikov
